Liikuntaonleikki_suora

Pomppu on Pohjois-Suomen ensimmäinen lasten liikuntaan erikoistunut yritys. Perustajana on 22v liikunta-alalla työskennellyt Juha Laukka.

Perheeseemme syntyi kaksoset vuonna 2001 ja siitä alkoi mielenkiintoinen ja vaiherikas aika vanhemman roolissa. Oli muskaria, lapsi-vanhempi jumppaa, taitoluistelua, jalkapalloa, sählyä, ratsastusta, voimistelua, jääkiekkoa, tramppajumppaa, tennistä jne. Tällä hetkellä lapsemme harrastavat tanssia,  sulkapalloa, salibandya, scoottausta ja freestyle -laskettelua.

Yhteistä tälle kaikelle on ollut, että harrastaminen tapahtuu yleensä vahvasti lajipää edellä. On usean seuran seuramaksut ja päällekkäiset lisenssit. Lapsemme ovat saaneet toki monen lajin harrastamisesta hyvää yleistaitavuuden pohjaa myöhempiä lajivalintoja varten mutta mielessä muhi, että olisipa paikka missä lapsuudessa voisi kokeilla ja harrastaa monipuolisesti yleistaitavuutta kehittävää liikuntaa. Talkoiden tekeminenkään ei aina innostanut kahta työssäkäyvää vanhempaa. Syntyi ajatus Pompusta.

Pompussa lapsesi liikkuu mukavassa ja iloisessa ilmapiirissä. Toiminta antaa valmiuksia monipuoliseen liikuntaan lapsen omaa kehityskaarta noudattaen. Pompussa ryhmiä vetävät koulutetut liikunnan tai kasvatusalan ammattilaiset. Toiminta on tavoitteellista, mutta motto ”Liikunta on leikki” on vahvasti mukana. Toimintamalli antaa hyvät pohjat kaikenlaiseen liikkumiseen ja on hyvä lisä myös aikaisen lajivalinnan tehneille lapsille.

Lämpimästi tervetuloa!

Juha Laukka, liikuttava toimitusjohtaja

 

Ohjaajat

Juha Laukka

juhaverkonläpi

Olen Juha Laukka Pompun perustaja. Koulutukseltani olen liikunnanohjaaja ja lisäopintojen kautta erikoistunut myös lasten liikuntaan. Lisäksi toimin kouluttajana ja yhdistyskehittäjänä. Olen valmentanut salibandyssä yli 12 vuotta eri-ikäisiä ja tasoisia joukkueita lapsista aikuisiin. Olen myös yksi Pohjois-Pohjanmaan liikunta ry:n lasten liikunnan kouluttajista.

Pikkupoikana harrastin monipuolisesti liikuntaa: Pesäpalloa (Oulun Lippo), jalkapalloa (Kuivasjärven Aura), telinevoimistelua (Oulun Pyrintö), jääkiekkoa (Kärpät), mutta päälajiksi muodostui yllättäen tanssiurheilu (Oulun Telemark) missä etenimme parini kanssa aina nuoriso EM-kisoihin asti.

Perheeseen kuuluvat 9lk. kaksoset ja vaimo. Lasten liikunta on aina ollut lähellä sydäntäni. 22 vuotta liikunta-alalla eri tehtävissä antaa hyvän näkökulman lasten liikuntaan. Kaikki työtehtäväni ovat liittyneet myös lasten liikuntaan, joko ohjaajan tai organisoijan roolissa, ja jostain kumman syystä lapset ovat aina viihtyneet seurassani. Johtuneeko siitä, että sisälläni asuu ikuinen pikkupoika.

Ohjaan Pompussa kaikkea mahdollista 🙂

Katso Juhan CV (pdf)

 

 Tarja Kallinen

 

Olen Lastentarhanopettaja sekä kahden teini-ikäisen äiti. Poika 15 v.ja tytär 12 tarja1v. Työkokemusta minulla on kertynyt tavallisissa päiväkotiryhmissä sekä leikkitoiminnasta sairaalassa ja erityislasten parissa päiväkodissa ( mm.dysfasia/asperger/ADHD/autismi)

Harrastan itse mm. joogaa, lenkkeilyä, pyöräilyä sekä kuntosalia. Perheemme odotetaan myös koiravauvaa, jonka pitäisi liittyä joukkoomme keväällä

Tarja toimii vastuullisena ohjaajana meidän varhaiskasvatuksen kerhoissa

 

 Matti Teerikangas

Olen 35 v. kahden pienen lapsen isä, jolle leikkiminen ja lasten kanssamatti

puuhastelu on tuttu juttu. Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja liikunnanopettaja. Pienten ja vähän isompien lasten telinejumppia olen vetänyt yli kymmenen vuotta ja omakin jumppaharrastus kesti yli kymmenen vuotta. Liikunnanopettajana olen ollut 8 vuotta.

 Vanhempi tyttöni on jumpannut Pompussa pari vuotta ja syksyllä 2016 minä aloitin Pompun ohjaajana. Ohjaustyöhön suhtaudun vakavasti ja haluan onnistua joka kerta. Onnistumisen näkee lasten kasvoilta ja halusta tulla uudestaan jumppaamaan. Aikuiset saattavat liikkua terveydellisistä syistä – lapset liikkuvat, koska se on hauskaa. Hauskuuden kautta saavutamme ison listan motorisia, sosiaalisia ym. oppimistavoitteita. Tervetuloa liikkumaan ja pitämään hauskaa – tai toisin päin!

Matti toimii ohjaajana ma iltaisin 

 

Maiju Isosaarimaiju

Olen 21-v pirteä ja innokas lasten ohjaaja . Olen valmistunut Kuortaneen Urheiluopistolta liikuntaneuvojaksi ja opiskelen tällä hetkellä Oulun yliopistolla luokanopettajaksi. Aikaisemmin olen pitänyt lasten jumppia mm. Seinäjoen kansalaisopistolla ja olen ollut töissä myös Seinäjoen Duudsonit Parkissa 🙂 

Maiju ohjaa torstain iltaryhmiä sekä liikuntasynttäreitä säännöllisen välein.

 

 Elina Ikola

 Olen Elina Ikola ja opiskelen tällä hetkellä liikunnanohjaajaksi Virpiniemen liikuntaopistolla.

Liikuntakuva Elina on ollut tärkeä osa elämääni jo pienestä pitäen ja tällä hetkellä vapaa-aikani kuluu liikunnallisten harrastusten, ohjausten ja liikunnan opiskelun merkeissä. Nuorempana kilpailin yleisurheilussa Lapuan Virkiän väreissä ja harrastusvalikoimaan kuului myös hiihto, tanssi ja erilaiset jumpat. Nykyään olen innostunut erityisesti kestävyysliikunnasta, mutta tykkään myös osallistua monenlaiseen ryhmäliikuntaan ja pallopelailuun rennolla mielellä. Viihdyn hyvin lasten liikunnan parissa, ja minulla on kokemusta myös yleisurheilu- lajien ohjauksesta usean vuoden ajalta.

 Elina ohjaa meillä säännöllisesti liikuntasynttäreitä 🙂